lauantai 16. maaliskuuta 2013

Keväiset omenamuffinsit

Näitä omenamuffinseja tein tarjolle kun anoppi oli tulossa kylään. :) Kerrankin ulkona oli riittävän aurinkoista kuvaamiseen, ja kyllä vaan auringon valossa kaikki leipomukset näyttävät paremmilta!





















Muffinsit on tehty muutoin samalla reseptillä kuin ennenkin, mutta maidon tilalla käytin luonnon-jogurttia ja marjojen tilalla omenakuutioita. Jogurtin tilalle sopisi varmasti yhtä hyvin myös esim. omenasose. Lisäsin taikinaan myös hieman kanelia, koska se sopii niin kivasti omenoiden kanssa :)

Helpot omenamuffinsit

4,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
2 dl luonnonjogurttia
2 kananmunaa
100 g ruokaöljyä
200 g omenakuutioita

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää muut aineet (myös omenakuutiot) ja sekoita. Annostele muffinsivuokiin ja paista 200 asteisen uunin keskitasolla n. 20 minuuttia.

Tästä ei resepti voi enää paljoa helpommaksi ja nopeammaksi mennä ja olenkin tehnyt muffinseja monesti yllätysvieraille tarjottavaksi. Koristelu on niin ikään nopea tehdä: "kiekurat" tummaa suklaata ja koristeet sokerimassaa.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Raidallinen juustokakku

Avomies oli kutsunut työkaverinsa meille saunailtaan ja syömään ja koska jälkkärisuunnitelmia ei vielä ollut, sain jälleen tilaisuuden leipoa. :) Koska aikaa oli kerrankin runsaasti, niin päädyin tekemään suht helpon, mutta aikaavievän raidallisen juustokakun. Aikaa kuluu siksi, että täyte hyydytetään kahdessa osassa.




















Pohja on tehty marie-kekseistä (pidän niistä enemmän kuin perinteisistä digestiveistä), täytteenä alakerroksessa mangotäyte, ylempänä vanljatäyte ja päällä mangokiille. Resepti on syntynyt omien mieltymysten ja kokeilujen tuloksena. :)


Raidallinen juustokakku
Pohja:
200g marie-, Digestive- tai muita keksejä
100g leivontamargariinia tai voita
 Mangotäyte:
2 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 purkki (125 g) mangososetta
1 dl sokeria
5 liivatelehteä
0,5 dl appelsiinimehua tai muuta keltaista mehua
Vaniljatäyte:
200 g vaniljatuorejuustoa
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
2 tl sitruunamehua
1,5 dl sokeria
4 liivatelehteä
2 rkl sitruunamehua
Mangososekuorrute:
1 dl appelsiini- tai muuta keltaista mehua
2 prk mangososetta (esim. Piltti)
4 liivatelehteä
Pohja:
Leivinpaperoi irtopohjavuoan pohja. Mielestäni helpoin tapa tähän on laittaa leivinpaperiarkki pohjalevyn päälle ja sitten sulkea vuoanreunukset normaaliin tapaan leivinpaperoiden pohjan ympärille. Leikkaa ylimääräinen leivinpaperi pois. Öljyä vuoan reunat huolellisesti ruokaöljyllä.
Murskaa keksit monitoimikoneessa tai kaulimella. Sulata voi. Sekoita voisula ja keksimurut keskenään. Painele seos vuoan pohjalle tasaisesti.
Mangotäyte:
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto, mangosose ja sokeri keskenään. Sekoita kermavaahto ja tuorejuusto-mangoseos varovasti keskenään. Voit halutessasi värjätä täytteen tässä vaiheessa elintarvikevärillä (esim oranssi). Laita liivatelehdet likoamaan kylmällä vedellä täytettyyn astiaan noin 5 minuutin ajaksi. Kuumenna appelsiinimehu mikrossa kiehuvan kuumaksi. Puristele liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota ne appelsiinimehuun. Sekoita hyvin. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla voimakkaasti sekoittaen. Kaada vuokaan vaniljatäytteen päälle ja tasoita. Laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi, mieluiten yön yli.
Vaniljatäyte:
Kaada vaniljakastike kulhoon ja lisää 2 tl sitruunamehua vatkaamisen helpottamiseksi. Vatkaa vaahdoksi. Kaada vaniljatuorejuusto sekä sokeri kulhoon ja sekoita sen verran, että tuorejuusto notkistuu ja ainekset sekoittuvat. Sekoita vaniljakastikevaahto ja tuorejuusto-sokeriseos varovasti keskenään.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmällä vedellä täytettyyn astiaan noin 5 minuutiksi. Kuumenna 2 rkl sitruunamehua mikrossa kiehuvan kuumaksi. Puristele ylimääräinen vesi pois liivatelehdistä. Liuota liivatelehdet sitruunamehun joukkoon ja sekoita hyvin.Kaada liivateseos täytteen joukkoon samalla voimakkaasti täytettä sekoittaen. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja tasoita lusikalla. Voit lisäksi ravistella vuokaa varovasti niin että täyte levittyy tasaisesti. Laita hyytymään jääkaappiin ainakin parin tunnin ajaksi.
Kiille:
Kaada mangosose kulhoon. Voit lisätä hieman sokeria, jos pidät makeammasta mausta. Tässä vaiheessa voit myös värjätä soseen elintarvikevärillä, jos haluat.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kuumenna appelsiinimehu mikrossa kiehuvan kuumaksi. Puristele liivatelehdet liiasta vedestä ja liuota appelsiinimehun joukkoon. Lisää liivateseos ohuena nauhana mangososeen joukkoon samalla voimakkaasti sekoittaen. Kaada sosekuorrute mangotäytteen päälle vuokaan. Vaimenna kaatoa lusikalla niin että sosekuorrute levittyy tasaisemmin. Ravistele vuokaa kevyesti niin että pinnasta tulee tasaisen sileä. Anna hyytyä jääkaapissa ainakin parin tunnin ajan. Kun kakku on hyytynyt, irrota se varovasti vuoasta ja koristele mielesi mukaan.























Parhaiten juustokakun koristeiksi sopivat mielestäni suklaakoristeet tai hedelmät. Oman kokemukseni mukaan sokerimassasta/marsipaanista tehdyt koristeet kannattaa lisätä vasta juuri ennen tarjoilua, etteivät ne ime kosteutta itseensä ja mene pilalle kakun päällä. Tässä kakussa koristelut on tehty tummalla suklaalla ja kullanvärisillä sokerihelmillä. Lilja ja lehdet ovat sokerimassaa.