lauantai 28. heinäkuuta 2012

Kevyt mansikkajuustokakku

Tämä kesäinen mansikkajuustokakku saa kunnian olla tämän uuden blogini ensimmäinen postaus. :) Tein kakun äitienpäiväksi, joten koristelu on sen mukainen.





















Kakku on kevennetty versio perinteisestä mansikkajuustokakusta. Pohjana on sokerikakkupohja, täytteenä kevyt tuorejuusto-rahkatäyte, joka on makeutettu makeutusjauheella. Päälläoleva kiille on sokeritonta mansikkakeittoa liivatteella hyydytettynä. Mansikat tuovat kivaa raikkautta kakkuun. :)
Mansikat kannattaa asetella kakun päälle ennen kiilteen levittämistä, jolloin kiille pitää ne paikallaan kakun päällä. Sivuilla olevat mansikat asettelin siivuina pohjan päälle vuokaan ennen täytteen kaatamista.























Mielestäni juustokakun maku ei juurikaan kärsi vaikka sen tekisi vähäkalorisempana ja vähäsokerisempana versiona. Kevyempi kakku sopii myös mielestäni hyvin kesään. :)

Tässä vielä resepti jos joku muukin innostuu kokeilemaan:

Kevyt mansikkajuustokakku

Pohja:

1 kananmuna
0,5 dl makeutusjauhetta (esim. Canderel tai Hermesetas)
1/4 dl vehnäjauhoja
3/4 rkl perunajauhoja
0,5 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja makeutusjauhe sähkövatkaimella vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahdon joukkoon varovasti. Leikkaa irtopohjavuoan pohjan kokoinen leivinpaperinpala ja aseta se kakkuvuoan pohjalle. Voitele vuoan reunat öljyllä. Kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteisen uunin keskitasolla n. 5-7 minuuttia.

Täyte:

1 tl juoksevaa leivontamargariinia
200g 2% rasvaa sisältävää maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl makeutusjauhetta
300g 0,3% rasvaa sisältävää maitorahkaa
2 dl 9% rasvaa sisältävää vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
5 liivatelehteä
0,5 dl vettä
1 tl light -mehutiivistettä
mansikoita

Voitele kakkuvuoan reunat juoksevalla leivontamargariinilla. Viipaloi mansikat ja asettele mansikkaviipaleet vuoan reunoille pohjan päälle. Sekoita tuorejuusto, makeutusjauhe ja maitorahka keskenään. (Jos haluat täytteestä värillistä, elintarvikeväri kannattaa lisätä tässä vaiheessa tuorejuusto-rahkaseoksen joukkoon ja sekoittaa hyvin.) Vaahdota vaniljakastike sähkövatkaimella. Sekoita vaniljakastikevaahto ja tuorejuusto-rahkaseos keskenään.

Liota liivatelehtiä n. 5 minuuttia kylmässä vedessä. Kuumenna 0,5 dl vettä kiehuvaksi ja lisää sitten light mehutiiviste siihen. Puristele liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota ne yksitellen kuuman mehun joukkoon. Sekoita hyvin. Lisää liivateseos saman tien ohuena nauhana tuorejuusto-vaniljavaahdon joukkoon samalla vaahtoa voimakkaasti sekoittaen. Kaada täyte vuokaan keskelle pohjan päälle ja levitä varovasti kohti reunoja niin että mansikat peittyvät. Anna hyytyä jääkaapissa ainakin muutama tunti tai yön yli.

Kiille:

mansikoita
1 dl sokeritonta mansikkakeittoa
2 liivatelehteä
2 rkl vettä

Asettele mansikat kakun päälle. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä noin 5 minuuttia. Kuumenna 2 rkl vettä kiehuvaksi. Puristele liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota ne kuuman veden joukkoon. Lisää liivateseos ohuena nauhana mehukeiton joukkoon samalla mehukeittoa sekoittaen. Kaada kiille lusikalla kaatoa vaimentaen vuokaan täytteen päälle. Levitä lusikalla niin että kiille asettuu tasaisesti kakun päälle. Voit myös taputella varovasti vuokaa ulkopuolelta niin että täytteen pinta tasoittuu ja ilmakuplat häviävät. Anna hyytyä jääkaapissa vielä n. 2 tuntia ennen tarjoilua.

Kun kakku on hyytynyt, pyöräytä lämpimällä vedellä kostutettua veistä kevyesti aivan kakkuvuoan reunoja myöten vuoasta irtoamisen helpottamiseksi. Kakun saa nostettua vuoan pohjan päältä tarjoilulautaselle / kakkuvadille esimerkiksi kakunnostimen tai paistinlastojen avulla (paistinlastoja käytettäessä kannattaa värvätä mies/vaimo tai kaveri apuun) :)

Pieni varoituksen sana muuten tuosta paljon mediahuomiota saaneesta Stevia -makeutusaineesta! Ei ainakaan juustokakun makeuttamiseen sovi alkuunkaan voimakkaan sivumakunsa vuoksi. Canderel tai Hermesetas sen sijaan sopivat mielestäni leivontaan oikein hyvin. :) Ohuessa sokerikakkupohjassa voi hyvin korvata sokerin makeutusjauheella (ei siis tässäkään stevialla...). Pidemmän paiston vaativissa leivonnaisissa kuitenkin makeutusjauheen makeus laimenee olemattomiin, joten kannattaa mieluummin käyttää sokeria.

7 kommenttia:

  1. Ihanaa kun taas bloggailet! :) Kävin lukemassa sun viimeisen jutun vielä vuodatuksen puolella ja olipa kyllä tosi kökkö juttu! Itse oon ainakin luottanut aika sokeasti siihen, että kyllä nää kuvat täällä säilyy mutta eipä näemmä :D Onnea uuteen blogikotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli kyllä kieltämättä tylsä juttu.. :/ Ei mullakaan kaikkia kuvia ole enää tallessa, mutta omasta mielestä parhaiten onnistuneet oon säästäny, onneks :) Toisaalta sain samalla muutettua blogin nimen, kun oon miettiny vaihdosta jo vähän aikaa, että siinä mielessä hyväkin juttu. Ja kiitos! :)

      Poista
  2. Kaunis mansikkakakku! Ja hauska uusi blogin nimi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina :) Itsekin pidän uudesta blogin nimestä enemmän :)

      Poista
  3. ihanasti mansikat pysyny muodossaan!

    http://maijaleipoo.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aika varovasti sai kieltämättä laittaa täytettä jotta mansikat pysyi kakkuvuoan reunoilla.. Sen sijaan nuo päällä olevat pysyi kohdillaan suht helposti. :)

      Poista
  4. Onnistuuko esim ilman makeutusjauhetta?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ☺