perjantai 25. lokakuuta 2013

Minimuffinseja

Pakkasesta löytyi vielä iso rasia puolukoita, joten päätin tehdä töihin puolukka-suklaamuffinseja, tällä kertaa minikoossa. :)




















Nämä on tehty samalla reseptillä kuin aiemmin tekemäni puolukkamuffinssit mutta maustamattoman jogurtin sijaan käytin täysmaitoa ja puolukoiden lisäksi rouhin sekaan myös 100 grammaa tummaa suklaata. Koristeina on eri värisiä sokerimassaperhosia, suklaakuorrutetta, strösseleitä sekä kaupan valmiita koristekukkasia.

Tästä taisi muuten tulla yksi suosikkireseptejäni, sen verran helposti valmistuvat ja puolukan kirpeys ja suklaan makeus sopivat erittäin hyvin yhteen... :)



tiistai 22. lokakuuta 2013

Mutakakku

Tein jo jonkin aikaa sitten töihin viemisiksi mutakakkua. Ihan vain siitä syystä, etten koskaan aiemmin ollut sitä leiponut. :) Ja hyväähän se oli, plussaa myös helposta kuljetettavuudesta, kun ei päällä ollut kuorrutetta jota olisi pitänyt varoa. Ainoastaan tomusokeria. :)

















Tämän kakun tein täysin Kinuskikissan reseptin mukaan, tosin ilman marenkikuorrutetta. Resepti löytyy täältä, jos joku muukin innostuu kokeilemaan. :) Olin kakkuun suht tyytyväinen, varsinkin kun ottaa huomioon, että kyseessä oli elämäni ensimmäinen itse leipomani mutakakku. ;) Ensi kerralla meinaan uskaltautua jo hiemaan varioimaankin, vaikka hyvää oli kyllä näinkin. :)

torstai 17. lokakuuta 2013

Synttärikakku

Synttärini olivat kyllä oikeasti jo toukokuussa, mutta muistin tämän kakun vasta äskettäin kuvia selatessani. :) Oikeastaan myös mietin pitkään että julkaisenko näitä kuvia täällä ollenkaan, kun kyseessä oli oikea epäonnen kakku... Päädyin kuitenkin tekemään tästäkin postauksen, eihän ne leivonnaiset aina onnistu, mutta kyllä tämä syötyä tuli, kaikesta huolimatta. :)


Tämän kakun vein töihin synttäripäivänä. Kakun välissä on tuoreita mansikoita ja tuorejuusto-kermavaahtotäyte. Päällä sokerimassaa, teksti valkosuklaata ja suklaarullat valmiina Saksasta ostettuja. 24 cm vuokani oli unohtunut ystäväni luokse, joten jouduin tekemään kakun 28 sentin vuokaan. Siitä johtuen punainen sokerimassa ei riittänytkään koko kakkuun, vaan täytyi vähän soveltaa... Siksi siis tuo musta sokerimassa reunoilla. ;) 

Myöskään koristelu ei mennyt ihan putkeen, valkosuklaata tipahti kakun päälle, enkä saanut sitä enää kaavittua siististi pois... Siksi noiden suklaatikkujen alle tuli valkosuklaaympyrä. Alunperin oli siis tarkoitus että käyttäisin valkosuklaata vain tikkujen kiinnittämiseen, mutta koristelusta tulikin sitten vähän toisenlainen. Kakun päälle koristeeksi kaavailtu ruusu luiskahti kädestä ja hajosi, enkä ennättänyt enää tehdä uutta. Niinpä ruusun tilalle kakun päälle päätyi tuo vaaleanpunainen perhonen (joka samalla peitti isompaa valkosuklaaroisketta). Että todellakin kyseessä oli varsinainen epäonnen kakku. :D Joka tapauksessa maku kai oli suht kohdillaan kuitenkin, kun kakku kerran tuli syötyä. Ja makuhan se taitaa kuitenkin loppujen lopuksi olla pääasia. Ja jos nyt jotain hyvääkin, niin itseäni tuo puna-mustan sokerimassan ja valkosuklaan väriyhdistelmä miellytti. Ehkäpä käytän näitä jatkossa tarkoituksella toisessa kakussa. :)

lauantai 12. lokakuuta 2013

Gluteenittomat ja vehnättömät mokkapalat


Vehnäallergikkoystäväni oli tulossa kylään, joten sain hyvän syyn kokeilla taas gluteenitonta leivontaa. Avomies kävi hakemassa pyynnöstäni kaupasta gluteenittomia jauhoja, mutten huomannut sanoa, ettei vehnätärkkelyskään käy, joten ne jäivät nyt tässä hyödyntämättä. Sen sijaan käytin perunajauhoja, jotka toimivatkin oikein hyvin.



















Pohjana on tumma kääretorttupohja, jonka reseptin löysin Keliakialiiton sivuilta. En tosin huomannut vähentää perunajauhojen määrää, vaan lisäsin kaakaojauheen muiden ainesten lisäksi. Hyvin onnistui kuitenkin, ja tuntui että pohja onnistui jopa paremmin kuin vehnäjauhoilla tehdessä ja maistuikin paremmalta. Paistoin myös pohjan alemmassa lämpötilassa kuin ohjeessa, eikä paistoaikakaan ollut ihan alkuperäisen ohjeen mukainen, vaan hieman lyhyempi.

Kuorrutuksen ohje on Kinuskikissalta. Sen verran tein muutoksia, että kiehauttamisen sijaan lämmitin seosta mikrossa kunnes tomusokeri oli sulanut tasaisesti. Lisäsin myös hyppysellisen suolaa, koska mielestäni maku oli näin parempi. Tässäpä siis ohje, jos joku muukin innostuu kokeilemaan.

Luontaisesti gluteenittomat ja vehnättömät mokkapalat

Pohja:

4 munaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl perunajauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi paksuksi vaahdoksi. Sekoita perunajauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe hyvin keskenään. Lisää jauhoseos siivilän läpi varovasti vaahdon joukkoon. Sekoita vielä nopeasti sähkövatkaimella tasaiseksi (n. 5 sekuntin vatkaus riittää, jolloin vaahto ei pääse laskemaan). Levitä leivinpaperoidulle pellille ja paista 175 –asteisessa uunissa hieman keskitasoa ylempänä n. 6-7 minuuttia. Kumoa valmis pohja tasaisella alustalla olevan leivinpaperin päälle.

Kuorrutus

100g leivontamargariinia
6 dl tomusokeria
¾ dl vahvaa kahvia
0,5 dl kaakaojauhetta
ripaus suolaa

Notkista voi mikrossa. Lisää kahvi, kaakaojauhe, suola ja tomusokeri. Lämmitä mikrossa välillä sekoittaen kunnes tomusokeri on sulanut tasaiseksi (kunnes seos ei enää ole rakeista). Ota seoksesta n. 1 dl erilliseen kippoon koristelua varten. Anna seoksen jäähtyä hetki kylmässä vesihauteessa, jotta se paksuuntuu hieman. Kaada kuorrute pohjan päälle ja tasoita lusikalla tai lastalla saman tien. Anna jähmettyä viileässä ja leikkaa sen jälkeen paloiksi.

Koristelu:

Anna koristelua varten otetun kuorrutteen jähmettyä jääkaapissa. Vatkaa se sitten sähkövatkaimella kuohkeaksi. Pursota mokkapalojen päälle haluamiasi kuvioita (esim. Kinuskikissan blogissa tähtiä).




















Kuorrute oli kerrankin juuri sopivan paksuista eikä valunut yhtään reunoille. Myöskin maku oli mukavan kahvinen ja suola antoi sille vielä viimesilauksen, eikä maku ollut äklö kuten aiemmin tekemissäni mokkapaloissa on joskus ollut. Tosi mukava resepti siis sekä pohjan että kuorrutteen osalta. Kiitos siitä siis Keliakialiitolle sekä Kinuskikissalle, tällä reseptillä aion tehdä mokkapalat jatkossakin, vaikkei keliaakikoita/vehnäallergikoita olisikaan tulossa kylään. 

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Syötävän herkullisia koruja

Tämä postaus ei varsinaisesti leivontaan liity, mutta leivonnaisiin kylläkin... ;) Nimittäin työkaverin houkuttelemana kävin viime viikolla Elvari -nimisen korukaupan myymälässä Helsingin keskustassa ja sieltähän tarttui mukaan kaikkea kivaa ja syötävän hyvän näköistä, vaikkakaan ei syötävää tällä kertaa. ;)


























Mukaan tarttuivat muffinssi -korvakorut ja -kaulakoru sekä hauska tarjotin -sormus. Rakastan koruja yli kaiken, varsinkin näyttäviä sormuksia. Yhdet muffinssi -korut olen ostanut jo aiemmin Ranskan matkalta Ezen kylästä, mutta Suomessa en ollut tällaisiin ennen törmännyt. Työkaverin muffinssi -korviksia olin aiemmin ihastellut, ja hän houkutteli minut sitten tuonne kauppaan ostoksille. :)

























perjantai 4. lokakuuta 2013

Läksiäiskakku

Avomies lähti syyskuun alussa takaisin koulunpenkille ja jätti aiemman työpaikkansa sen vuoksi pariksi vuodeksi. Eihän tällaista tilaisuutta leipoa voinut sivuuttaa, joten leivoin hänelle töihin läksiäiskakun. :)




















Kuvasta tuli vähän synkkä kun ei aamuvarhaisella kauheasti vielä aurinko paistellut. Mutta eiköhän tuosta selvän kuitenkin saa. :) Kakun välissä on puolukkamousse (puolukoita survottuna, vatkattua vispikermaa, tuorejuustoa ja sokeria keskenään sekoitettuna). Päällinen on vaniljan makuista sokerimassaa ja myös kukat terälehtineen ovat sokerimassaa. Sydämet suklaata. Tuo kakun alareunan kierrenauha on tehty lasten muovailuvahapuristimella... :D Tottakai uudella, ei-muovailuvahakäytössä-olleella ja tarkasti pestyllä sellaisella. Pitkään olen jonkinlaisesta sokerimassapuristimesta haaveillut, mutten ole oikein löytänyt sopivaa mistään. Tuo muovailuvahapuristin osui sitten silmään kaupan leluosastolla ja tarttui mukaan. Eikä hintakaan päätä huimannut ;)

tiistai 1. lokakuuta 2013

Uskollinen apuri

Täytyypä muuten esitellä uusi uskollinen apurini leivonnassa: Kenwood Major Titanium! Pitkään olen haaveillut tehokkaasta yleiskoneesta, mutten ole osannut päättää kaikkien vaihtoehtojen välillä. Nyt sitten sain valmistujaislahjaksi lahjakortin yleiskonetta varten ja sain vihdoin hankittua tuon aarteen itselleni. 
























Lueskelin tuotetietojen ja vertailujen lisäksi myös käyttäjien kokemuksia keskustelupalstoilla ja näiden perusteella päädyin tähän, enkä kyllä ole katunut! :) Ei olisi hääkakkujen teosta tullut mitään, jos ei tämä olisi vatkannut taikinaa. Kulhoon mahtuu 6,7 litraa ja noita kakkuja vääntäessä tilavuus kyllä tosiaan tuli tarpeeseen... ;) Myöskin pullataikinaa olen tällä tehnyt, mutta jotenkin koen vaivauksen edelleen helpommaksi käsin. Sen sijaan juurikin vatkaamisessa tämä on yliveto. Ja ei, tämä ei ole maksettu mainos, kunhan ajattelin suositella jos joku muu miettii yleiskoneen hankintaa. ;) Hintaahan tällä toki on, mutta kyllä on leivonta paljon mukavampaa kun ei tarvitse jumittaa sähkövatkain kädessä keittiössä, vaan voi samalla tehdä jotakin muuta samalla kun yleiskone hoitaa vatkaamisen. :)