lauantai 31. elokuuta 2013

Mökkiläisen marjapiirakka

Keski-Suomessa oli puolukka-aika parhaimmillaan, joten minäkin erehdyin lähimetsään niitä poimimaan. Tein mökillä jo heti tuoreeltaan puolukoista helpon piirakan. Tähän ei paljoa aikaa kulu, ja onnistuu hyvin siis mökkiolosuhteissakin, kunhan uuni on käytössä. Meidän mökiltä ei kaulinta löytynyt, joten tämä on "kaulittu" puisella perunasurvimella... :D

















Kuva on napattu pikaisesti uunin päällä, ja siltähän se sitten näyttääkin, mutta ehkä tästä vähän saa kuvaa millaisesta piirakasta on kyse. :) Täytteen ohje on sovellettu sen mukaan, mitä kaapista sattui löytymään. Yleensä käytän täytteessä kermaviiliä, mutta kun sitä ei ollut, maustamaton jogurtti ajoi saman asian :)

Puolukkapiirakka

1 pkt valmista piirakkataikinaa

4 dl tuoreita puolukoita (jos käytät pakastettuja, lisää niiden joukkoon pari rkl perunajauhoja)
1 prk (250g) maitorahkaa
2 dl maustamatonta jogurttia
2 kananmunaa
1 dl sokeria

Kauli piirakkataikina ja painele se piirakkavuoan pohjalle. Ripottele päälle puolukat. Sekoira täytteen aineet keskenään ja kaada tasaisesti puolukoiden päälle. Paista 200 -asteisessa uunissa noin 35-40 minuuttia. Anna seistä hetki ennen tarjoilua, jotta täyte jähmettyy.

Tein samalla ohjeella aiemmin myös mustikkapiirakan, tosin siinä käytin maustamattoman jogurtin tilalla kermaviiliä ja lisäsin piirakkapohjan päälle ennen marjoja vaniljakreemiä. Mustikkapiirakkaan riittää hyvin vähempikin sokerin määrä, kun ovat jo itsessään sen verran makeita.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Hääkakut ja Barbapapa -koriste

Hyvät ystäväni menivät naimisiin eilen lauantaina ja minä sain kunnian tehdä heille hääkakut ja koristeen. Toiveena oli Barbapapa-aiheinen koriste valkoisella Barbamamalla ja valkoiset hääkakut, joissa vaaleanpunaisia perhosia.

 

Koriste on kokonaisuudessaan sokerimassaa, paitsi teksti on kirjoitettu mustalla elintarviketussilla ja valkoisen Barbamaman kukkaseppeleen kukat ovat valmiita sokerikukkia strösselipurkista. Koska hääparilla on tatuoidut vihkisormukset, myös Barbapapalla on sellainen vasemmassa nimettömässä ;)
























Kakkupohjan piti olla vaaleanpunaista, joten värjäsin pohjan elintarvikevärillä. Onnistui yllättävän hyvin, vaikka alkuun jännittikin että miten tuo värjäys onnistuu, kun en aiemmin ollut sitä kokeillut.

















Kakun väliin tulevien täytteiden piti olla vaaleanpunaisia, valkoisia tai pinkkejä, joten morsiamen kanssa sovimme, että väliin tulee tuoreita vadelmia, kermavaahto-tuorejuustoseosta sekä mansikkamoussea.


Kakun päälle tuli valkoinen sokerimassa, jonka päälle suihkutin kimallesprayta. Kuorrutteen alle laitoin sokerikreemin kosteutta eristämään, mutta se ei riittänyt kosteassa ja kuumassa tilassa, joten kakun päällinen hieman kupruili..








Koristeina on vaaleanpunaisia sokerimassaperhosia sekä valkoisia helmiä. Tein myös yhden gluteenittoman, vehnättömän ja laktoosittoman kakun.


Ehken ollut ihan 100 % tyytyväinen näiden kakkujen ulkonäköön tuon kosteudesta aiheutuneen kupruilun takia, mutta hääpari piti kakusta ja koristeesta kovasti ja sehän on pääasia. :)


Paljon onnea vielä Nitalle ja Kaitsulle!!! <3