maanantai 20. elokuuta 2012

Helppo raparperipiirakka

Pidimme viikonloppuna grillijuhlat kavereiden kesken. Halusin leipoa jotain helppoa ja kesäistä ja päädyin raparperipiirakkaan. :)




















Tästä ei leipominen voi enää helpommaksi mennä :D Ohje on yhdistelty ja muokattu versio useammasta netistä löytyneestä marja- ja raparperipiirakkareseptistä. Tällä ohjeella tulee pellillinen.

Raparperipiirakka

4 kananmunaa
4 dl sokeria
4 dl öljyä
8 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
4 tl vaniljasokeria
1 prk (200g) kermaviiliä
2 dl raparperisosetta
n. 350 g raparperia

Sekoita munat ja sokeri keskenään, ei tarvitse vatkata, Lisää öljy ja kermaviili ja sekoita. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään ja lisää taikinaan samalla sekoittaen. Silppua raparperit pieniksi ja lisää puolet raparperisilpusta taikinan joukkoon. Sekoita.

Kaada taikina leivinpaperoidulle pellille. Ripottele loput raparperit päälle tasaisesti. Paista 200 asteisen uunin alatasolla n. 30-40 minuuttia, kunnes piirakan keskelle työnnettyyn coktailtikkuun ei enää jää taikinaa.

Tein myös pienemmän piirakan pyöreään, "normaalikokoiseen" piirakkavuokaan. Tällöin ohjeen ainekset kannattaa puolittaa ja paistoajaksi riittää noin 25 minuuttia.




















Piirakan seuraksi tarjolle sopisi hyvin vaniljakastike tai vaikka vaniljajäätelö. Meillä mentiin sieltä missä aita on matalin ja piirakan seuraksi tarjolle laitettiin purkki valmiskermavaahtoa... :D

Piirakka keräsi kehuja vierailta ja kuulemma maistui mehevältä ilman kermavaahtoakin. :) Ajattelin kokeilla samaa helppoa reseptiä seuraavaksi myös marjoilla tehtynä, sopii varmasti siihen myös hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ☺