lauantai 20. lokakuuta 2012

Sienipasteijat

Saimme avomiehen työkaverilta mustatorvisieniä ja kantarelleja. Näitä on tullut syötyä jo kastikkeissa, tortillan täytteinä ja lisukkeena aika monen muunkin ruoan kanssa. Hyviä ovat! :) Päätin kokeilla tehdä myös sienipasteijoita. Ajattelin mustatorvisienten soveltuvan tähän tarkoitukseen hyvin, koska ne ovat maultaan melko voimakkaita. Varmasti myös muut sienet sopivat pasteijan täytteeksi.
















Sienipasteijat

1 pkt (800g) isoja voitaikinalevyjä

n. 2 kourallista kuivattuja mustatorvisieniä (tai muita sieniä)
2 pientä tai 1 iso punasipuli
2 rkl ruokaöljyä
2 dl basmatiriisiä (keitä ohjeen mukaan)
100 g chilituorejuustoa
suolaa
mustapippuria
1 muna voiteluun

Sulata voitaikinalevyt paketin ohjeen mukaan. Keitä riisit kypsiksi. Liota kuivattuja sieniä runsaassa vedessä n. puoli tuntia. Puristele ylimääräinen vesi pois. Kuullota sipulit öljyssä pannulla. Lisää sienet ja paista niitä hetki samalla sekoitellen. Lisää chilituorejuusto ja anna sen hieman sulaa samalla sekoitellen. Lisää lopuksi keitetyt riisit ja sekoita tasaiseksi massaksi.

Kauli voitaikinalevyt hieman isommiksi neliskanttisiksi levyiksi. Tee esim. pizzaleikkurilla tai voiveitsellä viiltoja levyjen keskelle (ks. kuva alla). Lisää täytettä keskelle. Ei kannata lisätä liikaa, jottei täyte pursuilisi pasteijoiden välistä paistaessa. Voitele levyn toinen reuna munalla. Käännä voitelematon puoli ensin täytteen päälle ja käännä sitten voideltu puoli päällimmäiseksi.


Leikkaa levystä paloja ja käännä ne toisin päin, jolloin "viivoitettu" puoli jää päällimmäiseksi. Voitele kananmunalla. Paista 225 -asteisessa uunissa n. 10-15 minuuttia kunnes pasteijat ovat kauniin värisiä.

Tällä reseptillä pasteijoita tuli n. 15 kpl. Myös sieniä meille lahjoittanut työkaveri sai muutaman. :)

3 kommenttia:

  1. Oi, tuo sienitäyte kuulostaa herkulta =).

    VastaaPoista
  2. voi mitä herkkua! Pitää kokeilla.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, hyvää se kyllä olikin, ei paistetuilla sienillä ja chilituorejuustolla vaan voi mennä pieleen... :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ☺