sunnuntai 5. elokuuta 2012

Possumuffinsit ja muita synttäritarjoiluja

Juhlia on kiva järjestää ja yksi syy tähän on tietenkin se, että saa leipoa. :) Synttäreilläni teemaväri oli pinkki/vaaleanpunainen, joten myös tarjoilut olivat sen mukaisia.

Tästä kuvasta puuttuvat juustokakku ja booli. Myös sipsit ja karkkikippo olivat siirtyneet sohvapöydälle
paremmin saataville.. ;)








































Possuthan ovat teemaan sopivasti vaaleanpunaisia, joten muffinsien (cupcakesien?) koristeiksi päätyivät marsipaanista muotoillut possut. :)






































Possumuffinsien kaveriksi päätyi myös muutama suklaakuorrutteinen muffinsi.






































Alkudrinkeiksi tein Kir Royalit, koska ne sopivat suht hyvin teemaan. Näissä tosin mustaherukoiden sijaan koristeina mansikat.







































Mansikoita oli tarjolla myös muussa muodossa:

Mansikkajuustokakku































Ei mansikoista aina tarvitse erikseen tehdä jotain, ne on hyviä ihan siltänäänkin :)









































Olemme syntyneet avomieheni kanssa suht lähekkäisinä päivinä, minkä vuoksi olemme monena vuonna pitäneet myös synttärijuhlat yhdessä. Tänä vuonna päätin kuitenkin pitää omat juhlat, jotta juhlien teema voisi olla pinkki. Avomies kun ei niin hirveästi tuosta väristä pidä... ;) Ehkä sitten ensi vuonna yhteissynttäreissä mennään taas vähän neutraalimmalla linjalla. :)

2 kommenttia:

  1. Paljon onnea vanhenemisen johdosta! :)
    Suloisia tarjoiluita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sumi, synttärit oli kyllä jo toukokuussa, mutta kuvien päivittämisessä "vähän" kesti. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ☺