Tein koristeen avomiehen pikkuserkun hääkakkuun. Sain etukäteen ohjeet siitä, millainen hääpuku tulee olemaan ja muita yksityiskohtia koristeen tekoon liittyen. Koristeessa piti olla itse hääparin lisäksi myös hääparin lapset. Tällainen siitä sitten tuli:
Avomieheni pikkuserkku meni oikeastaan kyllä naimisiin
jo muutama vuosi sitten ja koriste on siis myös tehty jo silloin. Kuten olenkin
jo aiemmin kertonut, niin aiemmasta blogistani Vuodatuksen puolella
(klikkaa: marsipaaniperhonen.vuodatus.net) katosivat
kaikki kuvat, minkä vuoksi siirryin tänne Bloggerin puolelle. Olen kuitenkin
vanhalta koneelta saanut vihdoin siirrettyä kuvia uudelle koneelle ja päätin
siksi julkaista joitakin lempparileipomuksiani täällä kuvien kera. Tästä
koristeesta ei löytynyt enää kuin nämä kuvat, joissa tarkkuus ei ole
huippuluokkaa ja muutenkin kuvaustaidot vähän niin ja näin. :D Ehkä tästä
kuitenkin vähän saa käsitystä siitä millainen koriste oli. :)
Kyseessä oli ensimmäinen koskaan tekemäni ihmishahmokoriste ja tuo ensimmäinen "kokeilu" meni sitten suoraan hääkakun päälle. Siihen nähden olin koristeeseen ihan tyytyväinen, vaikka se kaukana täydellisestä onkin. Tosin itseä jäi kyllä silloin vähän harmittamaan tuo sulhasen lysähtänyt olemus. Se näytti huomattavasti ryhdikkäämmältä ennenkuin laitoin koristeen kuivamaan. Ilmeisesti jalat eivät kestäneet massan painoa ja koriste siksi valahti hieman kasaan. Hääpari vaikutti kuitenkin onneksi tyytyväiseltä ja vieraatkin kehuivat. :)
Tässä vielä pikaisesti napattu (hämärä) kuva koristeesta hääkakun päällä. Koriste on siis suht pienelle alustalle tehty ja olihan tuossa aika pikkutarkkaa näpertämistä. Kuvassa näkyvän kakun teki hääparin sukulaistäti.
Onpas söpö perhe :) Ensimmäiseksi ihmishahmoksi todella taitavasti tehty!
VastaaPoistaKiitos :) Kieltämättä harjoittelu tekee vielä hyvää noiden ihmishahmojan kanssa, mutta ekakertalaisena olin tähän tyytyväinen. :)
PoistaOn kyllä hieno! Hyvinhän nuo ihmishahmot ovat onnistuneet. Minä en ole niitä paljonkaan tehnyt, pitäis varmaan harjoitella jos joku joskus keksii pyytää sellaista koristetta.
VastaaPoistaKiitos :) On niissä omat juttunsa, kuten esim. juuri nuo sulhasen jalat, jotka olisi kannattanut kuivattaa erikseen ja etukäteen, jotta ahmo olisi pysynys paremmin kasassa. :)
Poista