torstai 30. tammikuuta 2014

Suklaa-vaniljamuffinssit

Leivontatarvikekaapissa odotteli suklaalevy, jonka parasta ennen -päiväys lähestyi uhkaavasti (31.1.2014). Yleensä suklaat eivät kyllä tuppaa meillä pahemmin pilaantumaan, en tiedä miten sitten tuo on jäänyt huomaamatta siellä kaapissa niin pitkäksi aikaa että näin pääsi käymään… Päätin siis hyödyntää tuon levyn ennen kuin on liian myöhäistä, suklaan pois heittäminen kun olisi melkeinpä pyhäinhäväistys… ;) Niinpä tein suklaamuffinsseja.





















Vanilja-puolukkamuffinsien yhteydessä esittelinkin jo Saksasta löytämäni huippukätevän kapistuksen, muffinssiporan. Täytin sen avulla nämäkin muffinssit vaniljakreemillä. Google osasi kertoa, että muffinssiporia saa ostaa täältä Suomestakin. Ainakin Bake & Party näkyi myyvän niitä (linkki verkkokauppaan), jos joku haluaa sellaisen itselleen ostaa.




















Suklaamuffinsien resepti löytyy TÄÄLTÄ. Tällä kertaa tosin jätin rommiaromin pois, jotta vaniljatäytteen maku tulisi paremmin esille.

4 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä!
    Moinen pora on varmasti kätsy kapistus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ostaessani muffinsiporaa mietin, että tuleekohan sitä koskaan käytettyä mihinkään, mutta on se kyllä kätevyydellään ansainnut vakituisen paikan keittiössäni :)

      Poista
  2. Makoisaa! Tuo vaniljatäyte taatusti kruunaa kaiken! Minullakin on ns. muffinsipora / siemenkodan poistin, löytyy myös täältä: http://mavile.yhtio.fi/kauppa/verkkokauppa/leipojan_tyovalineet/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita, vaniljatäyte teki suklaamuffinssista mielestäni mukavan mehevän :) Ja kiitos linkistä, nyt selvisi miksen ollut aiemmin Suomessa tuohon kapistukseen törmännyt: en ollut osannut etsiä siemenkodan poistajan nimellä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ☺