Tämän kakun tein jo muutama vuosi sitten minun ja avomieheni yhteissynttäreille. Halusin tehdä vähän erikoisemman kakun ja suurena lakritsinystävänä halusin kakkuun lakritsin makua.
Löysin Kinuskikissan blogista ohjeen lakritsitäytteeseen ja kakun päällä olevaan lakritsikinuskiin. Lakritsitäytteen lisäksi ripottelin kakun väliin vadelmia (n. 200g /väli). Toiseksi täytteeksi kakkuun valitsin vadelmat + tuorejuustokermavaahtotäytteen sen raikkauden vuoksi. Kakkupohjan ohje löytyy täältä, tätä kakkua varten kannattaa tehdä kaksinkertainen määrä. Paistoin pohjan kolmessa osassa pellillä ja kostutin kakun maidolla. Pursotukset ovat tuorejuuston ja kermavaahdon seosta ja koristeet kokonaan marsipaania (tuolloin en ollut vielä "löytänyt" sokerimassaa). Teksti on valkosuklaata.
Vadelmatäyte:
2 dl vispikermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl sokeria
200g suomalaisia vadelmia (huom! ulkomaiset eivät käy ilman keittämistä)
(Hieman punaista elintarvikeväriä tai vadelmamehua)
Ripottele vadelmat tasaisesti kakkupohjan päälle. Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto ja sokeri keskenään (sekä lisäksi halutessasi punainen elintarvikeväri tai vadelmamehu väriä antamaan). Lisää tuorejuustoseos kermavaahdon joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Levitä tasaisesti vadelmien päälle.
Alemmassa välissä vadelmat + lakritsitäyte, ylemmässä vadelmat + tuorejuustovaahto |
Tämä resepti on julkaistu jo aiemman blogini puolella (marsipaaniperhonen.vuodatus.net). Kuvien kadottua Vuodatuksesta päätin julkaista sen täällä uudelleen kuvien kera. Kieltämättä vähän tuotti haasteita löytää vanhat blogikuvat vanhalta koneelta, muistitikuilta ja ulkoiselta kovalevyltä, mutta nyt ainakin suurin osa vanhoista blogikuvista on onneksi löytynyt. :)
Ihana varmasti tuo lakritsitäyte ja päällinen. Lakritsi ja salmiakki maistuu mullekin :)
VastaaPoistaNäin lakritsin ystävänä tykkäsin kyllä kovasti. :) Kieltämättä erilaiselta maistui muihin täytekakkuihin verrattuna, mutta siis hyvällä tavalla, onneksi. :)
VastaaPoista