lauantai 8. helmikuuta 2014

Nopeat porkkanateeleivät

Titan tupa -blogissa oli jokin aika sitten porkkanateeleipien ohje, jota halusin ehdottomasti kokeilla. Näihin löytyi ainekset kätevästi suoraan kaapista ja aikaakin meni yllättävän vähän. :)



Porkkana antoi teeleiville mukavasti mehevyyttä. Ohje oli myös helppo ja teeleivät valmistuivat nopeasti. :) Ohje on Titalta (alkuperäinen ohje täällä). Laitan sen kuitenkin vielä tähän, koska lisäsin pari pienen pientä yksityiskohtaa teko-ohjeeseen.

Porkkanateeleivät

50 g voita
2 pientä porkkanaa
2 1/2 dl kaura- tai vehnähiutaleita
2 1/2 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 dl maitoa

1. Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Kuori ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää porkkanaraaste, maito sekä sulatettu voi. Älä vaivaa turhaan ettei taikina sitkisty.
3. Jaa taikina kolmeen osaan ja muotoile ne jauhotetuin sormin leivinpaperilla peitetylle pellille mataliksi pyöreiksi leiviksi.
4. Jaa leivät taikinapyörällä neljään osaan ja pistele haarukalla.
5. Paista 225 asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.

Teeleivät menossa uuniin






























Hyviä kyllä olivat! Kiitos Titalle reseptistä, näitä tehdään meillä toistekin. :)

2 kommenttia:

  1. Kiva kun testasit näitä! Olivat tosiaan hyviä ja meilläkin näitä tehdään ehdottomasti uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyihän sitä testata kun kerran aineksetkin löytyi ja ohje oli niin ihanan nopeakin. Kiitos vielä Tita reseptistä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ☺